Musiikkia, pum pum

Latailin tänään kuukauden downloadini eMusicista, jonka jälkeen suljin tilini siellä, ainakin toistaiseksi. Palvelussa ei ole mitään vikaa, mutten työttömänä pysty kuukausimaksua maksamaan, joten tili ainakin syksyyn asti sulki.
Tarkoituksena oli ladata jotain melodista kitararokkia tai muuta hömppää, mutta päädyinkin lataamaan pelkästään stand-uppia. Kaksi levyä Lewis Blackiltä, satunnaisia biisejä Demetri Martinin ja Jim Gaffiganin levyiltä ja lopuksi vielä pitkään korvamerkittynä olleen George Carlinin Seven Words You Can Never Say on Televisionin. Nyt on jotain kuunneltavaa mökkimatkalle, josta voi tulla melko pitkä, varsinkin jos rekkakuskit toteuttavat suunnittelemansa protestin juhannuksen ruuhkissa. Otan toki myös läppärin mukaan, joten voin auton seistessä myös töllöttää Madventures-episoodeja ajankuluksi.

Tänään on melko kiireinen päivä, siivoilen tässä aamupäivän ja iltapäivällä pitäisi mennä Helsinkiin ostoksille, viedä Mörri vanhempien luo, pakata juhannusreissua varten ja varmasti vielä jotain muuta, jonka unohdin. Nyt pitää siis aloittaa siivoilu, ennenkuin koko päivä valuu läpi sormien.

Chilly Chai Latte

Sanomatalon Robertsissa nautiskelin Chilly Chai Latten, oli herkkua.

(0)

Pertti Törmälälle kuntayhtymältä läksiäislahjaksi kenkää

28.5.2008 pidetyssä EVTEK-kuntayhtymän hallituksen kokouksessa päätettiin antaa EVTEKin rehtorille Pertti Törmälälle kenkää. Kokoukspöytäkirjan viimeisessä, salaiseksi merkityssä osassa, tuotiin Espoon ja Kauniaisten edustajien poistuttua pitkähköstä, yli nelituntisesta, kokouksesta esityslistan ulkopuolelta kaksi epäluottamuslausetta, joiden johdosta Törmälä irtisanottiin, vain kaksi kuukautta ennen sovittua, 12-vuotisen rehtorinuran päättymistä heinäkuun lopussa.

Tiedotus tästä päätöksestä on ollut ala-arvoista. Esa Kokka, kuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja ilmoitti asiasta kahden lauseen mittaisella sähköpostilla, jossa todettiin, että vararehtori Maisa Huuhka hoitaa rehtorin virkaa heinäkuun loppuun. Koulun opiskelijoita, opettajia tai muutakaan henkilökuntaa ei tämän enempää aiheesta informoitu.

Asiasta voi lukea lisää Iltalehdestä ja ainakin Radio Suomi on uutisoinut aiheesta. Omat tietoni perustuvat valitettavasti juurikin edellä mainittuihin lähteisiin, mutta oma mielipiteeni on että kuntayhtymä toimi kuten se toimi tavoitteenaan ainoastaan nöyryyttää ja kostaa, eikä Törmälän irtisanominen aja oikein kenenkään etuja.
Kuntayhtymän hallitus pitää tiedotustilaisuuden aiheesta huomenna, 11.6, puoli kuuden aikaan illalla Leppävaaran yksinkön Vaarassa, mutta epäilen ettei sielläkään kovin suorasukaisesti asiasta kerrota (varsinkin kun ottaa huomioon, että päätös tehtiin käytännössä yksin Vantaan ja Kirkkonummen edustajien voimin).

Helsingin Sanomissa on myös aiheesta juttu. Alkaa enemmän ja enemmän vaikuttaa siltä, että Törmälän irtisanomisen syynä on ollut entisen rehtorin epäilevä suhtautuminen kuntayhtymän suunnitelmiin mm. myydä ja vuokrata Metropolialle tiloja ja irtaimistoa, joiden hankkimiskustannuksiin se on osallistunut vain vähäisesti, jos lainkaan. Muutakin kieroa varmasti piilee kulissien takana, mutta tokkopa synkimmät salaisuudet ikinä näkevät päivänvaloa.

Aiheesta on myös perustettu adressi adressit.com-sivustolle.

Jack Thompson to recieve ‘enhanced disbarment’

Yesterday was a happy, happy day for gamers and game developers alike.
During Jack Thompsons disciplinary hearings the Florida Bar Association asked for what is known as an enhanced disbarment. What this means is that Thompson wouldn’t be allowed to reapply to the bar for ten years, instead of five.

During the hearings Thompson apparently abruptly left the proceeding after filing a 14-page objection titled simply “Thompson’s Formal Objection to June 4 Sanctions Hearing.”
In Jacks unmistakable style the objection featured, among other things, quotes from the bible and threats to remove the presiding judge, the honorable Dava Tunis, from office.

The final word on this won’t be heard before early September, when Judge Tunis is to file her official report on the matter.
Knowing Jacks colorful past, I really can’t see him making things any better on himself, though.

Of course, should Jack be disbarred for 10 year, this would most probably have little effect on the volume of cease and desist letters, and other pleasantness we’ve come to expect, spewing from the former-attorney-to-be, but here’s hoping.

Original story at Kotaku.

Jack Thompson aisoihin?

Floridan korkein oikeus suosittelee surullisenkuuluisalle anti-gamistille Jack Thompsonille 10 vuoden asianajokieltoa, normaalin viiden sijaan. Tämä tapahtui eilen, kun Thompson poistui oikeudesta kesken kuulustelunsa jätettyään ensin 14-sivuisen valituksen – jonka Jack oli näpsäkästi nimennyt “Thompson’s Formal Objection to June 4 Sanctions Hearing”:iksi -oikeudelle. Tämän jälkeen oikeuskäsittely jatkui päivänsankarin poissaollessa.

Virallinen päätös asiasta saadaan vasta syyskuun alussa, mutta Thompsonin tuntien eivät asiat hänen kannaltaan tule ainakaan positiiviseen suuntaan kehittymään. Luonnollisesti edes 10-vuoden kielto ei estä Thompsonia jatkossakaan lähettämästä Cease&desist-kirjeitä jokaiselle kustantajalle, pelitalolle, pelilehdelle, arvostelijalle ja perheenäidille joka ei kynsin ja hampain vaadi aikuisille suunnattujen pelien kieltämistä.

Jos Jack Thompson ei vielä jostain syystä ole tuttu, voi hänen seikkailuistaan lukea pitkät pätkät vaikkapa Kotaku-pelisivuston arkistosta.
Thompsonilla on paljon kaunaa viihdeteollisuutta kohtaa, mutta erityisesti Rockstar Games on ollut miehen silmätikkuna.

Alkuperäinen juttu Kotakussa

Thompsonin jännittävän elämän uusin käänne tapahtui pari viikkoa takaperin, kun hänen agressiivinen valituskirjeensä tuomari Federico Morenolle poiki pikavisiitin kahdelta liittovaltion poliisilta. Jutun mehukkaat yksityiskohdat voi lukea GamePoliticsin artikkelista.

Ilmaista limukkaa amerikkalaisille…

jos Axl Rose onnistuu vihdoin 17 vuoden ja 13 miljoonan dollarin jälkeen julkaisemaan Guns N’Rosesin uusimman studioalbumin Chinese Democracy. Cadbury Schweppesin alainen Dr Pepper on luvannut bändistä lähteneitä Slashiä ja Bucketheadia luukuunottamatta jokaiselle amerikkalaiselle ilmaisen tölkin Dr Pepperiä.

Continue reading ‘Ilmaista limukkaa amerikkalaisille…’

Interweb halki, Soneraa ei kiinnosta.

Viime viikonlopusta lähtien ovat internetyhteydet TeliaSoneran kautta Cogent Communicationsin verkkoon olleet poikki. Sonera luonnollisesti syyttää amerikkalaisia koko kiistasta, mutta yleinen mielipide blogistaniassa(hihihihi) näyttää olevan että Cogent aloitti depeerauksen Sonera sopimusrikkomusten takia.

Continue reading ‘Interweb halki, Soneraa ei kiinnosta.’

Acer Aspire 5051 AWXMi after a year

I purchased my Aspire roughly a year ago, and was just now thinking how my opinion and general stance towards the machine has changed during these 12 months. So I did what every good bad blogger would, and decided to post a lengthy personal rant about the matter.

Continue reading ‘Acer Aspire 5051 AWXMi after a year’

PHP-Quine

Flunssakohmeloissa päätin jostain syystä tänään kyhätä kasaan quinen PHP:ssä. Jos käsite ei ole entuudestaan tuttu, Wikipediasta löytyy melko kökkö artikkeli aiheesta.

Continue reading ‘PHP-Quine’

PHP-Quine

Today I was feeling a bit strange, laying sick in bed, and for some reason decided to try and throw together a quine in PHP. If you don’t yet know what a quine is, check the definition in wikipedia.

Continue reading ‘PHP-Quine’